12.12.2014

Muistoissamme Neco

Lepää rauhassa, Neco rakas
Irezumi Nobre do Norte 26.7.12-11.12.14
Neco painoi päänsä ikiuneen 11.12.14 klo 17.30
Aivan liian pian tuli aikasi lähteä.
Sairaus vei voimasi nopeasti ja toi kivut tilalle.
Nyt olet kivuista vapaa ja saat kirmailla
koirien taivaassa Gizmo-papan kanssa.

Necolla oli erityinen merkitys elämässämme, koska oli todella lähellä, että poika olisi jäänyt meidän omaksi. Kun Neco oli noin 4 kk:n ikäinen sain Ritulta puhelun, joka alkoi jotenkin näin: Se Neco-poika taitaa olla siellä meitä varten. Ensin vähän ihmettelin moista pentukyselyn avausta, mutta enemmän juteltuamme tulin vakuuttuneeksi, että Necolle on löytynyt ihana ja rakastava koti.

Neco muutti omaan kotiinsa Ruotsinpyhtäälle 8.12.12, jossa ehti siten elää vain muutaman päivän yli kaksi vuotta, kun sairaus tuli ja vei Necon.

Näimme ja tapasimme Necon useita kertoja tämän kahden vuoden aikana. Siitä iso kiitos Ritulle ja Marikalle, jotka ottivat meidät vastaan kotonaan sekä toivat Necon meitä tapaamaan eri paikkoihin ja kotiimmekin tänne monen sadan kilometrin päähän. Tuo Necon vierailu luonamme synnyinkodissaan toukokuussa 2014 jäikin viimeiseksi tapaamiseksemme, mutta siitä on erityisen hyvät muistot, kun Neco sai leikkiä ja touhuta pari päivää Rhonda-siskon ja Saura-äipän kanssa.

Marraskuun lopussa sain Ritulta puhelun, että Necolla on tulehdustila monessa paikassa ja lääkekuurit on aloitettu. Kuurit eivät kuitenkaan tehonneet ja Necosta otettiin kokeita ja kuvauksia sekä Porvoon eläinlääkärillä että lopulta myös Viikin eläinsairaalassa Helsingissä. Vaikka näytteistä ei syöpäsoluja löytynytkään, oli diagnoosina lymfooma (imusolmukesyöpä). Sisäelimet olivat laajenneet, keuhkot täynnä jotain epämääräistä jne. Neco oli tehohoidossakin kolme päivää ja sai silloin lääkitystä suoraan suoneen. Mikään ei kuitenkaan auttanut ja Neco nukkui pois kaksi viikkoa sairastettuaan.

Suuren suuret kiitokset Ritulle ja Marikalle, jotka annoitte Necolle parhaan mahdollisen kodin. Pikku-Prinssinne tähti loistaa nyt taivaalla miljoonien muiden joukossa, mutta teille varmasti kirkkaampana kuin yksikään muu tähti.
Surussanne myötäeläen ja Necoa ikuisesti muistaen
* Tuija, Eero, Saura-äippä ja Rhonda-sisko *