Ulukomaella

Käväistiinpä viime viikonloppuna ulukomaella... Ruotsissa nimittäin ;-)
Ja eehän sinne ulukomaelle muuten kehtoo männä, kun koeranäättelyyn vuan.
No vaihdetaanpas savon murteesta takaisin suomeen, että kaikki ymmärtää....

Lähdimme reissuun perjantai-iltana sen jälkeen, kun Pete kävi viemässä osan koiristamme vanhemmilleen hoitoon ja vaihtoi pakumme samalla heidän asuntoautoon.
Perjantai-illan helteessä ajelimme sitten Merihelmen leirintäalueelle lähelle Kemiä ja yövyimme siellä. Aamulla sitten hiljaksiin teimme lähtöä eteenpäin kohti Torniota ja Ruotsin rajaa. Kävimme vielä tankkaamassa ruokavaraston ja tekemässä ale-ostoja Kemin Citymarketissa ja söimme koirien kanssa jätskit. Sitten vaan baanalle, jota riittikin useammaksi tunniksi.

Onneksi meillä ei ollut kiire ja pystyimme tekemään useita pysähdyksiä matkan varrella. Tornio - Jällivaara väli on vaan aikamoista korpitaivalta suurimmalta osaltaan ja P-paikatkin ovat Suomen bussipysäkkien kokoisia eikä niissä pysty ulkoiluttamaan koiria....
Kun Jällivaaraan oli matkaa enää 70 km alkoi sitten hirvittävät tietyöt, kun asfaltti oli revitty paikoin pois ja sen tilalla oli golfpallon kokoista soraa. Kyllä siinä oli varmaan koirien sisuksetkin ylösalaisin, kun tuollaista tietä oli yhdessä kohti melkein 10 km.

Tuon jälkeen olimmekin jo aikalailla kypsiä matkan tekoon, etenkin siihen asti kuskina toiminut Pete. Niinpä minä vaihduin rattiin viimeisten kymmenten kilometrien ajaksi.
Jällivaarassa suuntasimme jo tutulle (kävimme vuonna 2005) leirintäalueelle, mutta kappas, sen portilla oli iso kyltti, että leirintäalue on jo täynnä (tai niin minä sen huonolla ruotsin kielelläni ymmärsin). No, mutta savolainenhan ei tuosta säikähdä vaan näyttelee tyhmää ja kokeilee kepillä jäätä elikäs parkkeerasimme auton respan eteen ja marssimme yhdessä sisään. Kysyin siellä tuolla huonolla ruotsin kielelläni, että löytyisikö leiripaikkaa asuntoautolle yhdeksi yöksi. Siihen respan tyttö totesi, että kyllä löytyy, mutta ilman sähköä. Jippii !! Kyllä me pärjätään ilman sähköäkin, joten 'jaa, tack'.
Ja kyllähän siellä leirintäalueella porukkaa olikin... koiraporukkaa nimittäin. Suurin osa majoittuneista kun oli koiran/koirien kera. Yllättävän rauhallista ja sopuisaa siellä silti oli. Ainoa ärsyttänyt oli lähellämme majoittunut suomalainen tanskandoggi-porukka, jotka antoivat koiriensa haukkua louskuttaa ja dogin haukkuhan ei ihan hiljaista ole...

Aamulla olikin sitten varhainen herätys, kun kehät näyttelyssä alkoivat jo klo 7.30. Mekin suuntasimme sinne jo kahdeksan maissa, kun emme tienneet, pitääkö siellä käydä eläinlääkärin tarkastuksessa niin kuin Ruotsin näyttelyissä usein on tapana. No ei tarvinnut tällä kertaa, pelkkä rokotustentarkastus riitti.

Ajoimme auton näyttelypaikalla parkkiohjaajan ilmoittamaan paikkaan ja yllätyksemme oli suuri (ja iloinen), kun huomasimme kohta, että se onkin vain noin 10 metrin päässä meidän kehästä. Pystyimme siis seuraamaan kehän menoa suoraan autostamme.
Ja kun pohjoisessa oltiin, niin sää ei ollut suinkaan niin lämmin ja helteinen kuin mitä se oli Suomessa. Petellä ei ollut edes takkia mukana ja se hytisikin paitapuserossaan vuoroa odottaessamme. Kyllä siellä aurinko paistoi, mutta kun sää oli muuten viileämpi ja sen lisäksi oli tuuli, niin ei se mitenkään lämpimältä tuntunut.
Menni ja Yoyo kehässä. Huomioi asuntoautomme, joka näkyy kuvan vas.reunassa eli oli siis todella lähellä kehää ;-)

Ja eihän sitä voi Ruotsissakaan olla näyttelyssä niin etteikö siellä olisi tuttuja. Yoyo-podengo oli Suomesta omistajansa Siiri-siskon kanssa. Pieni lk podengo Kerttu oli myös Suomesta omistajiensa kera. Naapurikaupungistamme Kuopiosta oli cirnecoja ja tuttavan tuttaviakin oli alaskanmalamuuttinsa kera. Ja sattumaa oli myös se, että kaikki nämä koirat arvosteltiin samassa kehässä, joten aika ei käynyt pitkäksi, kun seurasimme, miten tutuille koirille näyttelyssä käy. Hyvinhän siellä kaikilla meni; Nicky-muutti oli ROP + S MVA, Kerttu-podengo ROP ja cirnecot ROP + VSP + valioituvat molemmat.
alaskanmalamuutti Nicky

cirnecot

Eikä ole moittimista meidänkään koirien menestyksessä, jonka kruunasi tietysti Ricon upea esiintyminen ja menestys. Rico oli ainoa pieni kk urospodengo ja meni siten ekana podengoista kehään (pieni lk Kerttu oli ollut kehässä jo paljon aikaisemmin).
Rico esiintyi aivan upeasti ja tsemppasi aivan kuin tietäen, että nyt on paljon 'liossa'. Tuomari Nils-Arne Törnlöv tykkäsikin Ricosta tosi paljon ja antoi sille hienon arvostelun kera 'kaiken' elikäs sa, sert, cacib. Jo tässä vaiheessa oli sitten selvää, että sertin ja cacibin saatuaan Ricolle voidaan anoa Ruotsin, Pohjoismaiden ja Kansainvälisen muotovalion arvoa tämän näyttelyn jälkeen.
Arvata saattaa, että niiasin ja kumarsin tämän jälkeen tuomarille kuin ylijumalalle konsanaan ;-)
Rico pistää parastaan ylväästi kuono pystyssä ;-)

Sitten vaihdoin Ricon vauhdissa Menniin, joka myös esiintyi tosi hienosti. Mennin kilpakumppani oli siis Yoyo -podengo Suomesta. Tuomari tykkäsi Yoyosta enemmän ja laittoi sen ekaksi. Menni sai myös SA:n ja oli PN2 kera vara-cacibin. Jarra oli mukana veteraaniluokassa Peten esittämänä. Hienosti Jarrakin esiintyi vaikkei ole parhammillaan tuollaisella epätasaisella nurmikolla liikkuessaan. Jarralle tuomari antoi kunniapalkinnon ja teki siitä ROP-veteraanin.
Mennin vauhdikkaat sivuliikkeet

Sen jälkeen oli ROP-kilpailun vuoro ja siinä vastakkain siis Rico ja Yoyo. Yksi kierros me yhdessä käveltiin kehän ympäri ja sen jälkeen tuomari ojensi minulle ROP-ruusukkeen. Voitto oli siis varsin selvä ;-)

Jäimme sitten odottelemaan ryhmäkehien alkamista, mutta kun se tuntui kestävän ja kestävän kyllästyimme ja kävimme anomassa toimistosta luvan jäädä niistä pois, että pääsisimme lähtemään jo kotimatkalle. Lupa saatiin ja niinpä lähdimme kotimatkalle (n. 600 km). Kotimatkalla poikkesimme vielä Haaparannan Ikeassa ostoksilla juuri ennen sen sulkeutumista. Sen jälkeen Pete ajoikin lopun matkan yhdellä pysähdyksellä kotiin asti, jossa olimme puolilta öin.

Tälle vuodelle meille tuli kaksi ulkomaan näyttelyä, Norjan näyttely huhtikuussa ja tämä Jällivaaran näyttely. Kun molemmista tuli toivomaamme menestystä Ricolle, on tähän hyvä jättää ulkomaan näyttelyt toistaiseksi. Parin vuoden tauko lienee tulossa kunnes Tiuhtilla on ikää riittävästi lähteä ulkomaillekin kokeilemaan onnea.

Mutta kesän osalta näyttelykausi on vasta alkutekijöissään ja nyt Ricon sijasta kehiin lähteekin pitkästä aikaa Gizmo. Ekana on vuorossa Oulun kaksi kv-näyttelyä 18.-19.7. Sen jälkeen Mikkeli kv 25.7. ja Iisalmi kv 2.8. Tiuhti pääsee ekaan näyttelyynsä, Kajaanin pentunäyttelyyn 9.8. ja kun siellä on samaan aikaan ryhmänäyttely, niin sinne lähtee pari muuta mukaan.
Mustialaan suunnataan podengojen päänäyttelyyn 15.8. ja kesäpäiville + open show:iin puolestaan 29.8.
Sittenpä 'helpottaa' ja jäämme odottelemaan Mennin juoksuja ja astutusta.

Mukavaa kesää kaikille ;-)