Kaikki vielä yhdessä |
Kotiin jää Saura-äipän, isosisko Rhondan, laumanvahvistuksemme Misnan sekä meidän 2-jalkaisten iloksi ja riesaksi pieni ja pippurinen Erna-tyttönen. Eli koiralaumamme koko palautuu takaisin vuoden takaiseen 4 podengoon.
Frodo kera perheensä |
Bilbo omistajansa kera |
Aslan ja Saara |
Turkin laatu on ainakin pojilla jo nyt varsin karkea ja sitähän toivoin pennuille Tommy-isän puolelta tulevan. Mielenkiintoista on nähdä myös, minkä kokoisia pentusista aikanaan tulee.Aslanissa olen nyt näkevinäni piirteitä Gizmo-papasta sekä ulkonäön että luonteen suhteen.
Saura-äippä hoiti jälleen pentuset esimerkillisesti ja oli itsekin suhteellisen hyvässä kunnossa koko pentujen hoitamisen ajan. Välillä kävi varsin laihana ja yksi lääkekuurikin piti syödä kohtutulehdusepäilyn takia, mutta kun ruoka maistui, niin erittäin rasvaisen lihan ja pentunappuloiden myötä kroppa alkoi taas saada takaisin lihaa luiden päälle ja nyt kun pennut lähtevät, on äippä jo miltei entisellään. Turkkikaan ei ole ainakaan vielä kovasti paljon lähtenyt. Tämä olikin Sauran viimeinen pentue, sillä mielestäni 8 jälkeläistä on riittävä määrä yhdelle nartulle.
Ensi vuonna on sitten ehkä Rhondan vuoro tehdä pentusia.
Tuleva joulukuu onkin hieman poikkeuksellinen, sillä jätämme Helsingin Voittaja -näyttelyt tänä vuonna väliin. Olen käynyt ko. näyttelyissä vuodesta 1998 lähtien ja vain yhden kerran on tätä ennen jäänyt näyttelyt väliin. Toisaalta kun olimme elokuussa Maailman Voittaja -näyttelyssä, niin sinänsä ei tunnu, että Helsingin näyttely jäisi uupumaan. Onhan täältä Oulusta kuitenkin aina useamman päivän reissu, kun lähtee Helsinkiin näyttelyyn.
Joulukuun Voittaja -näyttelyissä on kuitenkin muutama Irezumi-podengo mukana, joten voin kotoa käsin jännittää niiden pärjäämistä.
Oikein mukavaa alkutalvea kaikille ja mukavia pentuaikoja Jääliin, Nokialle ja Kaustisille.
Hieman on myös mieli haikea sillä huomenna tulee kuluneeksi 1 vuosi siitä, kun Jarra lähti koirien taivaaseen :-( Sytytän jälleen kynttilän Jarran ja Gizmon muistolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti