Olimme lauantaina Tuusniemen ryhmänäyttelyssä ja kun Gizmo oli ROP ja Jarra ROP-veteraani oli niiden tämän vuoden alussa tulleiden uusien näyttelynjärjestämissääntöjen mukaan pakko jäädä myös ryhmäkilpailuihin. Ellei jää, on näyttelynjärjestäjä oikeutettu mitätöimään koiran näyttelytulokset. En tiedä, tehdäänkö sitä käytännössä, mutta kyllä tuolla ainakin tarkistettiin jokaisen koiran läsnäolo ryhmäkehässä.
Toki me yleensä ryhmäkilpailuihin jäädään, kun Gizmo on niissä silloin tällöin pärjännytkin, mutta kyllä kieltämättä varsin usein turhauttaa jäädä odottamaan moneksi tunniksi ja sitten tuomari vain ylimalkaisesti vilkaisee koiraa ja siinä kaikki; kiitos ja näkemiin.
Tuusniemellä podengot arvosteltiin klo 9.30 ja ryhmäkilpailut alkoi klo 16 maissa. Kun kyseessä oli pikku näyttely keskellä ’ei mitään’, niin kyllähän siellä odottavan aika oli todella pitkä. Onneksi paikalla oli myös tuttaviamme ja pystyimme juttelemaan ja kuluttamaan aikaa heidän kanssaan.
On todella valitettavaa, että noissa ryhmäkilpailuissa suositaan tiettyjä rotuja, jotka sijoitetaan ja usein nämä harvinaisemmat rodut jäävät taka-alalle. Kuitenkin jokainen ko. kisaan päässyt on ollut rotunsa paras tai ROP-veteraani eli erinomainen rotunsa edustaja, mutta siltikään koirat eivät tunnu olevan siellä ’samalla viivalla’. Tämän vuoksi sinne ei tiettyjen rotujen edustajat aina jääkään.
-Tuija-
8 viikon rajapyykki
4 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti