11.5.2009

Podengojen agilityleirillä

Vietin viikonloppuna 'laatuaikaa' Ricon kanssa, kun olimme kahdestaan podengojen agilityleirillä Mikkelissä. Ricohan ei ole juurikaan ollut reissussa yksin ilman ketään muuta koiralaumamme jäsentä, joten tilanne oli sille hieman uusi, mutta ihan kympin arvoisesti Rico reissussa käyttäytyi.

Lauantaina leirillä ohjaaja Essi kertoi ensin hieman teoriaa ja sitten oli harjoittelua oman koiran kanssa. Koska olemme Ricon kanssa aivan noviiseja agilityn suhteen, olimme mukana yhdessä kolmesta alkeisryhmästä. Jokainen ryhmä harjoitteli kumpanakin päivänä vuorotellen 1,5 tunnin ajan ja se oli riittävä aika ensikertalaisille.

Rico yllätti kyllä minut tosi positiivisella tavalla ollen reipas ja utelias esteiden suhteen eikä karannut muiden koirien luokse (vaikka ryhmämme viidestä koirasta 4 oli nuoria uroksia) tai ihmisten luokse vaan piti kontaktia kanssani omalla vuorollamme.

Koska tämä agilityleiri oli meille näin positiivinen kokemus, jatkan Ricon kanssa lajin parissa paikallisessa agilityseurassamme, jossa aloitamme eskari-agilityn parin viikon kuluttua.

1 kommentti: