24.6.2017

Näyttely Tromssassa 18.6.2017

 Meillä näyttää olevan vakiintunut tapa käydä parin vuoden välein näyttelyssä Tromssassa pohjois-Norjassa. Sehän on meidän lähin näyttely Norjassa. Matkaa n. 800 km/suunta.
Ko. näyttelyssä on aina sekä kaikkien rotujen kansainvälinen näyttely että myös kaikkien rotujen pentunäyttely. Edellisen kerran kun olimme ko. näyttelyssä, silloin meiltä oli mukana Erna pentuluokassa ja Rhonda valioissa. Tällä kertaa oli Nino pennuissa ja Erna avoimessa luokassa.

Tuomariksi oli norjalaisen tuomarin tilalle vaihtunut rodun spesialisti Vitor Veiga Portugalista. Hänhän on Portugalissa podengoyhdistyksen puheenjohtaja.
Näyttelyyn oli ilmoittautunut neljä pientä sileäkarvaista podengoa, joista kehässä oli vain kaksi tuloksilla ROP ja VSP. Näyttelyn luetteloa ei tullut sateen vuoksi ostettua, joten en tiedä varmaksi, oliko koirat Norjasta vai Ruotsista.
Pieniä karkeita oli ilmoittautunut kolme, jotka kaikki kasvattejani. Omia koiria kaksi eli Nino ja Erna ja Järvilöiden mukana oli Aslan.
Nino arvosteltiin ekana ja eihän se näyttelydebyytti esiintymisen suhteen ihan putkeen mennyt vaikka olimme käyneet sitä varten neljä kertaa näyttelytreeneissä. Ne saavat siis jatkua...
Muutaman raviaskeleen Nino onnistui kuitenkin nelivedon ja tasajalkahyppelyjen joukossa ottamaan, joten tästä on hyvä jatkaa.
Tuomari tykkäsi erityisesti Ninon upealaatuisesta turkista. Kuono-osaa hän piti liian pitkänä ja moitti myös kuonossa olevaa pientä pigmenttipuutosta (viiva) ja piti Ninon pieniä silmiä liian pyöreinä.
Arvostelu oli kuitenkin oikein hyvä: Typical. Excellent ears, head, coat, tail and topline. Correct movement, temperament and angulation. Extra ordinary wiry coat. The muzzle is a little bit long. A little bit round eyes.
Tuloksena Rotunsa paras pentu. Kävimme myös kastumassa ryhmäkehässä, sieltä saimme vain kokemusta, mutta siellä Nino ilmeisesti väsymyksen vuoksi esiintyi rauhallisemmin.

Seuraavana kehään meni Aslan, jonka kuonoa tuomari myös piti hieman liian pitkänä sekä turkkia vähän ylikasvaneena.
Aslanin arvostelu: Typical. Excellent eyes, ears,topline,tail,teeth. Correct movement, temperament, angulation. Would like more triangulation of head, better coat on head, neck and chest with more texture.
Tuloksena paras uros kera sertin ja cacibin sekä Norjan muotovalio arvon. Suuret onnittelut Järvilöille Aslanin uudesta valion arvosta !

Viimeisenä kehään meni Erna, josta tuomari tykkäsi kovasti: Typical. Excellent head, eyes, ears, topline and teeth. Correct movement, temperament and angulation. Hair on top of head could be better. Good proportions.
Tuloksena paras narttu kera sertin ja cacibin.

ROP tittelistä kisasivat siten sisarukset Aslan ja Erna. Voiton vei Erna.
Tuomari kertoi kovasti koirista suullisesti sekä rodusta yleensäkin arvostelun jälkeen.

Näyttelyn jälkeen lepäsimme yön yli ja seuraavana päivänä tutustuimme Tromssaan. Iltapäivällä lähdimme jatkamaan kesälomareissun merkeissä matkaa kohti Altaa ja Nordkappia. Muuta siitä tulee oma juttu tänne blogiin aikanaan.

Ninon ensi esiintyminen näyttelykehässä

ROP pentu
Erna ROP / Aslan VSP



Aslan
Seuraavana meillä on vuorossa kotinäyttelyt täällä Oulussa heinäkuun puolivälissä. Lauantain näyttelyssä tulee myös olemaan Tommy x Saura pentueen pentuetapaaminen, joka on siitä erikoinen, että myös Tommy-iskä tulee Norjasta sekä näyttelyihin että jälkikasvuaan tapaamaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti