Oulun näyttelyviikonloppu

Kesän näyttelyturneemme alkaa olla jo hyvässä vauhdissa. Viime viikonloppu vierähti Oulun kv-näyttelyissä. Siellä kun oli niitä kaksin kappalein eli sekä lauantaina että sunnuntaina, sama paikka ja lähes sama aikakin (siis meidän arvostelulla).

Matkasimme Ouluun jälleen Peten vanhempien asuntoautolla ja yövyimme Nallikarin leirintäalueella. Kiitokset vaan leirintäpaikan varauksesta ja seurasta Mellu ja Henkka sekä Tiina.

’Näytelmissä’ meni molempina päivinä koirillamme ihan kivasti ja sääkin suosi siinä määrin, että naama helottaa ihan kivasti. Petollinen tuollainen sää, kun tuulee vilpoisasti, mutta aurinko porottaa koko ajan...

Oulun näyttelyissä oli tuomarit, joiden arvostelua ei koirillamme ennen ollut ja se teki tietysti hommasta jännittävämmän, kun ei ollut mitään ennakkokäsitystä tuomareiden mielipiteistä.
Gizmo palasi näyttelykehiin muutaman kuukauden tauon jälkeen ja hienostihan se sujui. ’Herra Johtaja’ kun oli molempina päivinä Rotunsa paras kera cacibin ;-)

Lauantaina podengot arvosteli Jens Ramsing Tanskasta. Mukana molempina päivinä oli kehässä samat pienet karkeat podet 6 kpl: Gizmo, Menni, Jarra, Simba (Irezumi Leonis Minoris) ja Lehtosen Päivin koirat Cosme ja Marcela.
Lauantaina ROP:n siis pokkasi Gizmo ja urosten toinen oli upeasti meidän Ricon ja Mennin poika Simba, joka sai nyt ensimmäisen sertinsä ja nyt Simban nuorten luokasta saama vara-CACIB vahvistuu CACIB:ksi, kun Gizmo on jo kans.välinen muotovalio. Onnea Simba ja Hanna + Arto ;-)
Päivin Cosme sai tuloksen AVO EH-1.
Nartuissa oli varsin tasaista, Menni ja Marcela kisasivat valioluokassa ja Jarra veteraaneissa. Kaikki saivat erinomaisen, Menni oli valioluokan 1. ja Marcela 2. Paras narttu kisassa tuomari laittoi tyttöset järjestykseen: 1. Menni, 2. Jarra ja 3. Marcela. Jarra oli tietysti myös rotunsa paras veteraani.
ROP-valinta oli helppo kuten arvata saattaa...Peten käteenhän se Gizmon ROP-ruusuke ojennettiin ja minä otin vastaan Mennin VSP-ruusukkeen.

Lauantaina emme jääneet ryhmäkehiin. Pete kävi ilmoittamassa siitä toimistossa, mutta eipä se ollut heitä siellä liiemmin kiinnostanut ...
Lähdimme sitten ajelemaan Mellun ja Henkan perässä kohti Nallikarin leirintäaluetta, joka oli huiman isosta koostaan huolimatta täyteen buukattu. Koiraporukkaa oli tietysti ihan kiitettävästi. Meidänkin leirintäpaikan ympärillä näkyi jos jonkinlaista viipeltäjää, mm. 4 shar peitä Ruotsista.
Vietimme loppuiltapäivän mukavasti piknik:n merkeissä koirien kera. Myöhemmin Nallikariin tulivat myös tuttavamme Hansu ja Janne lastensa kera ja kävimme porukalla syömässä Edenin ravintolassa.
Loppuilta meni sitten ’maailmaa parantaessa’...

Sunnuntaina meillä ei ollut mitään kiirettä näyttelypaikalle, kun podengot arvosteltiin vasta klo 12 maissa ja Nallikarilta oli näyttelypaikalle vain muutaman kilometrin matka.
Koskapa basenjit arvosteltiin sunnuntaina samassa kehässä kuin podengot, majoituimme Hansu & co:n näyttelytelttaan kehämme lähelle.

Kaikki podengot olivat paikalla ja arvostelu alkoi. Podengot arvosteli sunnuntaina puolalainen Piotr Krol, joka oli varsinainen herrasmies tuoksuvine partavesineen.... Simba meni ekana kehään ja esiintyi todella reippaasti Hannan esittämänä ja eri-ruusukkeen kera he kehästä palasivatkin. Myös Päivin Cosme sai eri:n, samoin Gizmo. Paras uros valinnassa tuomari päätyi järjestykseen 1. Gizmo, 2. Cosme, 3. Simba. Gizmo sai cacibin, mutta se siirtyy Cosmelle, joka sai myös sertin. Simballe tällä kertaa vara-serti.
Nartuissa myös sama kokoonpano kuin lauantaina, mutta sielläkin järjestys hieman muuttui. Valioluokassa sama keskinäinen järjestys eli 1. Menni ja 2. Marcela. Mutta Jarra-veteraani oli vauhdissa ja näytti parastaan nuoremmilleen siihen malliin, että tuomari laittoi sen PN1:ksi, Menni oli toinen ja Marcela kolmas. Jarra ei veteraanina voi ottaa cacibia vastaan, joten se Mennille ja Marcelalle vara-cacib aivan kuten lauantainakin. Jarra oli tottakai myös ROP-veteraani.
ROP-valinnassa ei Jarra kuitenkaan pystynyt laittamaan kampoihin Gizmolle ja niinpä sain jälleen käteeni VSP-ruusukkeen.
Historiasta kerrottakoon sen verran, että Jarra on kyllä ainoa narttu, joka on tähän mennessä voittanut Gizmon ROP-valinnassa. Tämä tapahtui Jyväskylän KV-näyttelyssä vuonna 2005 norjalaisen Arne Fossin tuomaroimana.

Jäimme sunnuntaina ryhmäkehiin, kun Hansun ja Jannen Timon basenji teki ’gizmot’ eli oli myös ROP molempina päivinä ja odottelimmekin ryhmien alkamista porukalla.
Minä kävin pitkästyttämässä itseni ja Jarran BIS-veteraani kehässä. Siihen kun osallistui arviolta 60-70 koiraa ja esiarvostelu kesti varsin kauan. Argentiinalainen tuomari Carlos Saevic oli kuitenkin kärsivällinen ja tutki ja katsoi jokaisen veteraanin aivan kuten asiaan kuuluu vaikka esiarvostelua pyörittänyt kehäsihteeri yrittikin hiillostaa meitä koiranesittäjiä kiireellä.
Vitosen ryhmätuomarina oli lauantaina podengot arvostellut Jens Ramsing. Hän oli esi-arvostelussa tuumannut Petelle ’Te voititte tänäänkin’ (englanniksi siis).
No ei häntä Gizmo sitten sen enempää kiinnostanut, mutta Timon –basenjin otti jatkoon 10 parhaan joukkoon. Valitettavasti vaan Timon jäi kyllä ilman sijoitusta.

Sitten pakkasimme teltan ja suuntasimme kimpsujen ja kampsujen kanssa kohti autoa ja auton & itsemme & koirien tankkauksen jälkeen lähdimme kotimatkalle, jota ei tällä kertaa ollut kuin reilut 200 km.

Netti oli saanut viettää reissumme ajan kotona laatu-aikaa Rico-poikansa kanssa ja oli siitä selvästi mielissään.
Suuret kiitokset jälleen Peten vanhemmille, jotka hoitivat kotiin jääneitä koiriamme ja lainasivat meille asuntoautoaan !

Kuvia en tähän tekstiin tällä kertaa sotke vaan niitä voi katsella
täällä.

Ulukomaella

Käväistiinpä viime viikonloppuna ulukomaella... Ruotsissa nimittäin ;-)
Ja eehän sinne ulukomaelle muuten kehtoo männä, kun koeranäättelyyn vuan.
No vaihdetaanpas savon murteesta takaisin suomeen, että kaikki ymmärtää....

Lähdimme reissuun perjantai-iltana sen jälkeen, kun Pete kävi viemässä osan koiristamme vanhemmilleen hoitoon ja vaihtoi pakumme samalla heidän asuntoautoon.
Perjantai-illan helteessä ajelimme sitten Merihelmen leirintäalueelle lähelle Kemiä ja yövyimme siellä. Aamulla sitten hiljaksiin teimme lähtöä eteenpäin kohti Torniota ja Ruotsin rajaa. Kävimme vielä tankkaamassa ruokavaraston ja tekemässä ale-ostoja Kemin Citymarketissa ja söimme koirien kanssa jätskit. Sitten vaan baanalle, jota riittikin useammaksi tunniksi.

Onneksi meillä ei ollut kiire ja pystyimme tekemään useita pysähdyksiä matkan varrella. Tornio - Jällivaara väli on vaan aikamoista korpitaivalta suurimmalta osaltaan ja P-paikatkin ovat Suomen bussipysäkkien kokoisia eikä niissä pysty ulkoiluttamaan koiria....
Kun Jällivaaraan oli matkaa enää 70 km alkoi sitten hirvittävät tietyöt, kun asfaltti oli revitty paikoin pois ja sen tilalla oli golfpallon kokoista soraa. Kyllä siinä oli varmaan koirien sisuksetkin ylösalaisin, kun tuollaista tietä oli yhdessä kohti melkein 10 km.

Tuon jälkeen olimmekin jo aikalailla kypsiä matkan tekoon, etenkin siihen asti kuskina toiminut Pete. Niinpä minä vaihduin rattiin viimeisten kymmenten kilometrien ajaksi.
Jällivaarassa suuntasimme jo tutulle (kävimme vuonna 2005) leirintäalueelle, mutta kappas, sen portilla oli iso kyltti, että leirintäalue on jo täynnä (tai niin minä sen huonolla ruotsin kielelläni ymmärsin). No, mutta savolainenhan ei tuosta säikähdä vaan näyttelee tyhmää ja kokeilee kepillä jäätä elikäs parkkeerasimme auton respan eteen ja marssimme yhdessä sisään. Kysyin siellä tuolla huonolla ruotsin kielelläni, että löytyisikö leiripaikkaa asuntoautolle yhdeksi yöksi. Siihen respan tyttö totesi, että kyllä löytyy, mutta ilman sähköä. Jippii !! Kyllä me pärjätään ilman sähköäkin, joten 'jaa, tack'.
Ja kyllähän siellä leirintäalueella porukkaa olikin... koiraporukkaa nimittäin. Suurin osa majoittuneista kun oli koiran/koirien kera. Yllättävän rauhallista ja sopuisaa siellä silti oli. Ainoa ärsyttänyt oli lähellämme majoittunut suomalainen tanskandoggi-porukka, jotka antoivat koiriensa haukkua louskuttaa ja dogin haukkuhan ei ihan hiljaista ole...

Aamulla olikin sitten varhainen herätys, kun kehät näyttelyssä alkoivat jo klo 7.30. Mekin suuntasimme sinne jo kahdeksan maissa, kun emme tienneet, pitääkö siellä käydä eläinlääkärin tarkastuksessa niin kuin Ruotsin näyttelyissä usein on tapana. No ei tarvinnut tällä kertaa, pelkkä rokotustentarkastus riitti.

Ajoimme auton näyttelypaikalla parkkiohjaajan ilmoittamaan paikkaan ja yllätyksemme oli suuri (ja iloinen), kun huomasimme kohta, että se onkin vain noin 10 metrin päässä meidän kehästä. Pystyimme siis seuraamaan kehän menoa suoraan autostamme.
Ja kun pohjoisessa oltiin, niin sää ei ollut suinkaan niin lämmin ja helteinen kuin mitä se oli Suomessa. Petellä ei ollut edes takkia mukana ja se hytisikin paitapuserossaan vuoroa odottaessamme. Kyllä siellä aurinko paistoi, mutta kun sää oli muuten viileämpi ja sen lisäksi oli tuuli, niin ei se mitenkään lämpimältä tuntunut.
Menni ja Yoyo kehässä. Huomioi asuntoautomme, joka näkyy kuvan vas.reunassa eli oli siis todella lähellä kehää ;-)

Ja eihän sitä voi Ruotsissakaan olla näyttelyssä niin etteikö siellä olisi tuttuja. Yoyo-podengo oli Suomesta omistajansa Siiri-siskon kanssa. Pieni lk podengo Kerttu oli myös Suomesta omistajiensa kera. Naapurikaupungistamme Kuopiosta oli cirnecoja ja tuttavan tuttaviakin oli alaskanmalamuuttinsa kera. Ja sattumaa oli myös se, että kaikki nämä koirat arvosteltiin samassa kehässä, joten aika ei käynyt pitkäksi, kun seurasimme, miten tutuille koirille näyttelyssä käy. Hyvinhän siellä kaikilla meni; Nicky-muutti oli ROP + S MVA, Kerttu-podengo ROP ja cirnecot ROP + VSP + valioituvat molemmat.
alaskanmalamuutti Nicky

cirnecot

Eikä ole moittimista meidänkään koirien menestyksessä, jonka kruunasi tietysti Ricon upea esiintyminen ja menestys. Rico oli ainoa pieni kk urospodengo ja meni siten ekana podengoista kehään (pieni lk Kerttu oli ollut kehässä jo paljon aikaisemmin).
Rico esiintyi aivan upeasti ja tsemppasi aivan kuin tietäen, että nyt on paljon 'liossa'. Tuomari Nils-Arne Törnlöv tykkäsikin Ricosta tosi paljon ja antoi sille hienon arvostelun kera 'kaiken' elikäs sa, sert, cacib. Jo tässä vaiheessa oli sitten selvää, että sertin ja cacibin saatuaan Ricolle voidaan anoa Ruotsin, Pohjoismaiden ja Kansainvälisen muotovalion arvoa tämän näyttelyn jälkeen.
Arvata saattaa, että niiasin ja kumarsin tämän jälkeen tuomarille kuin ylijumalalle konsanaan ;-)
Rico pistää parastaan ylväästi kuono pystyssä ;-)

Sitten vaihdoin Ricon vauhdissa Menniin, joka myös esiintyi tosi hienosti. Mennin kilpakumppani oli siis Yoyo -podengo Suomesta. Tuomari tykkäsi Yoyosta enemmän ja laittoi sen ekaksi. Menni sai myös SA:n ja oli PN2 kera vara-cacibin. Jarra oli mukana veteraaniluokassa Peten esittämänä. Hienosti Jarrakin esiintyi vaikkei ole parhammillaan tuollaisella epätasaisella nurmikolla liikkuessaan. Jarralle tuomari antoi kunniapalkinnon ja teki siitä ROP-veteraanin.
Mennin vauhdikkaat sivuliikkeet

Sen jälkeen oli ROP-kilpailun vuoro ja siinä vastakkain siis Rico ja Yoyo. Yksi kierros me yhdessä käveltiin kehän ympäri ja sen jälkeen tuomari ojensi minulle ROP-ruusukkeen. Voitto oli siis varsin selvä ;-)

Jäimme sitten odottelemaan ryhmäkehien alkamista, mutta kun se tuntui kestävän ja kestävän kyllästyimme ja kävimme anomassa toimistosta luvan jäädä niistä pois, että pääsisimme lähtemään jo kotimatkalle. Lupa saatiin ja niinpä lähdimme kotimatkalle (n. 600 km). Kotimatkalla poikkesimme vielä Haaparannan Ikeassa ostoksilla juuri ennen sen sulkeutumista. Sen jälkeen Pete ajoikin lopun matkan yhdellä pysähdyksellä kotiin asti, jossa olimme puolilta öin.

Tälle vuodelle meille tuli kaksi ulkomaan näyttelyä, Norjan näyttely huhtikuussa ja tämä Jällivaaran näyttely. Kun molemmista tuli toivomaamme menestystä Ricolle, on tähän hyvä jättää ulkomaan näyttelyt toistaiseksi. Parin vuoden tauko lienee tulossa kunnes Tiuhtilla on ikää riittävästi lähteä ulkomaillekin kokeilemaan onnea.

Mutta kesän osalta näyttelykausi on vasta alkutekijöissään ja nyt Ricon sijasta kehiin lähteekin pitkästä aikaa Gizmo. Ekana on vuorossa Oulun kaksi kv-näyttelyä 18.-19.7. Sen jälkeen Mikkeli kv 25.7. ja Iisalmi kv 2.8. Tiuhti pääsee ekaan näyttelyynsä, Kajaanin pentunäyttelyyn 9.8. ja kun siellä on samaan aikaan ryhmänäyttely, niin sinne lähtee pari muuta mukaan.
Mustialaan suunnataan podengojen päänäyttelyyn 15.8. ja kesäpäiville + open show:iin puolestaan 29.8.
Sittenpä 'helpottaa' ja jäämme odottelemaan Mennin juoksuja ja astutusta.

Mukavaa kesää kaikille ;-)

Kesän eka reissu

Teimme kesän ekan yhdistetyn loma- ja näyttelyreissun Tuuriin 6.-7.6.09. Mukana reissussa olivat 4-jalkaisista Rico, Menni ja Jarra. Samalla tuli testattua Peten vanhempien keväällä hankkima asuntoauto, joka pienestä ja näppärästä koostaan huolimatta on ihan riittävän tilava meidän poppoolle. Saavuimme Keskisen kyläkaupalle lauantaina iltapäivällä. Matkaa kotoa sinne kertyi reilut 300 km eli ihan kohtuullinen ajomatka. Perille päästyämme ulkoilutimme koirat ja sitten menimme kyläkauppaan ostoksille. Ei sieltä kovin kummoista mukaan lähtenyt, mutta tulipahan nähtyä ja koettua moinen 'kuuluisuus'.

Näyttelypaikka oli aivan kyläkaupan pihapiirissä ja kun kyläkaupalla on myös oma leirintäalue, niin sinnepä sitten suuntasimme yömme viettämään. Leirintäalue oli todella moderni ja siisti. Paljon oli koiraporukkaa siellä yöpymässä ja koirillamme oli mieleinen tehtävä vahtia auton ikkunassa.



Jarran vahtivuoro taisi mennä auringon otoksi ;-)


Välillä kahviteltiin porukalla.


Sunnuntaina suuntasimme heti aamusta näyttelypaikalle, kun podengot olivat kehässä jo puoli kymmenen maissa. Tuomarina toimi Pirkko Konttinen, joka oli meille ennestään tuntematon podengotuomari ja ihan mielenkiinnolla hänen kehään menimmekin.
Tuomari oli erittäin ystävällinen ja aidosti kiinnostunut podengoista ja jutteli meidän koirien esittäjien kanssa varsin vapautuneesti ja tuli juttusille vielä ryhmäkehiä odottaessammekin.
Näyttelyyn oli ilmoittautunut 11 pientä karkeaa, 2 pientä sileää ja 2 keskikok. sileäkarvaista podengoa.

Meidän koirista tuomari tykkäsi varsin paljon: Rico PU2, Menni PN1 + ROP ja Jarra PN2 + ROP-veteraani. Jäimme odottamaan iltapäivällä pidettäviä ryhmäkehiä, joissa Menni esiintyi ryhmä 5:n kilpailussa ja Jarra BIS-veteraani kilpailussa. Eipä sieltä menestystä herunut, mutta tuotiinpahan rotua esille muulle näyttelyväelle.

Rico arvosteluvuorossa


Menni odottaa vuoroaan

(näyttelykuvat on kuvannut Sari Harlamow)

Kaikenlaista löpinää...

Taitaapa olla 3 vuotta jonkinlainen ’maaginen’ ikä podengoille. Se on tullut huomattua viime aikoina noiden meidän kahden v.2006 syntyneen pentueen kohdalla.
Gizmo x Jarra pentueen Manua näimme helatorstaina Kajaanin maastokisassa ja ei voi muuta sanoa kuin että kylläpä on poika parhaimmillaan; kropaltaan varsinainen lihaskimppu ja luonnekin kohdallaan eli reipas kuin mikä.
Vilpertistä saimme talvella 3-vuotis valokuvan ja ihan jämäkältä jätkältä Vilperttikin näyttää ja Vilpertin yliystävällinen ja reipas luonnehan on lähes ainutlaatuinen.
Manu ja Vilpertti täyttivät 3 vuotta jo helmikuussa.
Gizmo x Netti pennuilla se ikä tulee täyteen kesäkuun puolivälissä. Pentueen ainoa tyttö, Weppi on käynyt kevään aikana useissa mätsäreissä aivan huippumenestyksellä: BIS-1 kahdesti, BIS-3 jne. Weppi on treenannut kovasti agilityä ja tokoa ja on saanut Jennin ymmyrkäiseksi osaamisellaan.
Oliver on myös menestynyt näyttelyissä saaden upeita arvosteluja ja uskonkin, että tästä vuodesta tulee Oliverin vuosi näyttelykehissä.
Rico-riiviökin on saanut vahvuutta runkoonsa ja itseluottamus on kasvanut. Sen todisti ensimmäinen onnistunut maastojuoksulähtö virallisessa kilpailussa. Ricoa kun jänskätti ekoissa kisoissaan 1,5 vuotta sitten ne pellolla seisovat tuomarisedät ja –tädit, mutta nyt ne saivat seistä siellä huomiotta. Joskin finaalissa Ricon piti sitten jäädä poseeraamaan lähtösuoralla seisseelle yleisölle ja kilpakumppani Manu meni menojaan....

Pienestä koostaan huolimatta podengot kehittyvät loppujen lopuksi varsin hitaasti. Toki ne voivat olla hyviä jo pentuna, mutta parhaimmillaan ovat useimmiten vasta pari-kolme vuotiaana.

Kävimme viikonloppuna katsomassa Tiuhtia, joka oli myös tehnyt kasvupyrähdyksen viime viikkojen aikana ja pehmoinen pentuturkkikin oli saanut kyytiä ja tilalle oli tullut vahva ja hyvälaatuinen turkin alku.
Odotuksemme Tiuhtin suhteen ovat korkealla ja olemme erittäin tyytyväisiä sen kehittymiseen. Kiirettä ei ole, ’hiljaa hyvä tulee’.
Tiuhti tulee käymään parissa pentuluokan näyttelyssä ihan harjoituksen vuoksi, mutta varsinainen tähtäimemme on vasta junnuluokan näyttelyt loppuvuodesta.
Ja Tiuhtin jalostuskäyttökin on jo suunnittelun alla vaikka sen ekaan pentueeseen on vielä pari vuotta aikaa. Lupasin nimittäin Tiuhtin Carla-kasvattajalle, että käytämme sille Ricoa, johon Carla on kuvien perusteella kovin mieltynyt ja sanoi, että käyttäisi sitä itse omillekin nartuilleen, jos Rico olisi Portugalissa. Lainaan Rico sinne ei kuitenkaan lähde, sillä voisin kuvitella sen ilmeen ja ajatukset, kun joutuisi kennelhäkkiin: ’no joo, onhan täällä noita tyttöjä, mutta missä mun sohva on’....

Tiuhti tulee asustelemaan meille vähäksi aikaa, kun lomamme kesäkuussa alkaa. Yritetään saada sille sitten vähän noita näyttelykuvioitakin ’päähän’. Se kun on varsin vauhdikas tyttönen eikä paikallaan seisominen saatika kauniisti hihnassa kulkeminen ole todellakaan niitä mieleisimpiä juttuja. Ja saa sitten samalla peuhata kyllästymiseen asti kaltaistensa elikäs muiden podengojen kanssa.

Podengojen agilityleirillä

Vietin viikonloppuna 'laatuaikaa' Ricon kanssa, kun olimme kahdestaan podengojen agilityleirillä Mikkelissä. Ricohan ei ole juurikaan ollut reissussa yksin ilman ketään muuta koiralaumamme jäsentä, joten tilanne oli sille hieman uusi, mutta ihan kympin arvoisesti Rico reissussa käyttäytyi.

Lauantaina leirillä ohjaaja Essi kertoi ensin hieman teoriaa ja sitten oli harjoittelua oman koiran kanssa. Koska olemme Ricon kanssa aivan noviiseja agilityn suhteen, olimme mukana yhdessä kolmesta alkeisryhmästä. Jokainen ryhmä harjoitteli kumpanakin päivänä vuorotellen 1,5 tunnin ajan ja se oli riittävä aika ensikertalaisille.

Rico yllätti kyllä minut tosi positiivisella tavalla ollen reipas ja utelias esteiden suhteen eikä karannut muiden koirien luokse (vaikka ryhmämme viidestä koirasta 4 oli nuoria uroksia) tai ihmisten luokse vaan piti kontaktia kanssani omalla vuorollamme.

Koska tämä agilityleiri oli meille näin positiivinen kokemus, jatkan Ricon kanssa lajin parissa paikallisessa agilityseurassamme, jossa aloitamme eskari-agilityn parin viikon kuluttua.