Kaikenlaista löpinää...

Taitaapa olla 3 vuotta jonkinlainen ’maaginen’ ikä podengoille. Se on tullut huomattua viime aikoina noiden meidän kahden v.2006 syntyneen pentueen kohdalla.
Gizmo x Jarra pentueen Manua näimme helatorstaina Kajaanin maastokisassa ja ei voi muuta sanoa kuin että kylläpä on poika parhaimmillaan; kropaltaan varsinainen lihaskimppu ja luonnekin kohdallaan eli reipas kuin mikä.
Vilpertistä saimme talvella 3-vuotis valokuvan ja ihan jämäkältä jätkältä Vilperttikin näyttää ja Vilpertin yliystävällinen ja reipas luonnehan on lähes ainutlaatuinen.
Manu ja Vilpertti täyttivät 3 vuotta jo helmikuussa.
Gizmo x Netti pennuilla se ikä tulee täyteen kesäkuun puolivälissä. Pentueen ainoa tyttö, Weppi on käynyt kevään aikana useissa mätsäreissä aivan huippumenestyksellä: BIS-1 kahdesti, BIS-3 jne. Weppi on treenannut kovasti agilityä ja tokoa ja on saanut Jennin ymmyrkäiseksi osaamisellaan.
Oliver on myös menestynyt näyttelyissä saaden upeita arvosteluja ja uskonkin, että tästä vuodesta tulee Oliverin vuosi näyttelykehissä.
Rico-riiviökin on saanut vahvuutta runkoonsa ja itseluottamus on kasvanut. Sen todisti ensimmäinen onnistunut maastojuoksulähtö virallisessa kilpailussa. Ricoa kun jänskätti ekoissa kisoissaan 1,5 vuotta sitten ne pellolla seisovat tuomarisedät ja –tädit, mutta nyt ne saivat seistä siellä huomiotta. Joskin finaalissa Ricon piti sitten jäädä poseeraamaan lähtösuoralla seisseelle yleisölle ja kilpakumppani Manu meni menojaan....

Pienestä koostaan huolimatta podengot kehittyvät loppujen lopuksi varsin hitaasti. Toki ne voivat olla hyviä jo pentuna, mutta parhaimmillaan ovat useimmiten vasta pari-kolme vuotiaana.

Kävimme viikonloppuna katsomassa Tiuhtia, joka oli myös tehnyt kasvupyrähdyksen viime viikkojen aikana ja pehmoinen pentuturkkikin oli saanut kyytiä ja tilalle oli tullut vahva ja hyvälaatuinen turkin alku.
Odotuksemme Tiuhtin suhteen ovat korkealla ja olemme erittäin tyytyväisiä sen kehittymiseen. Kiirettä ei ole, ’hiljaa hyvä tulee’.
Tiuhti tulee käymään parissa pentuluokan näyttelyssä ihan harjoituksen vuoksi, mutta varsinainen tähtäimemme on vasta junnuluokan näyttelyt loppuvuodesta.
Ja Tiuhtin jalostuskäyttökin on jo suunnittelun alla vaikka sen ekaan pentueeseen on vielä pari vuotta aikaa. Lupasin nimittäin Tiuhtin Carla-kasvattajalle, että käytämme sille Ricoa, johon Carla on kuvien perusteella kovin mieltynyt ja sanoi, että käyttäisi sitä itse omillekin nartuilleen, jos Rico olisi Portugalissa. Lainaan Rico sinne ei kuitenkaan lähde, sillä voisin kuvitella sen ilmeen ja ajatukset, kun joutuisi kennelhäkkiin: ’no joo, onhan täällä noita tyttöjä, mutta missä mun sohva on’....

Tiuhti tulee asustelemaan meille vähäksi aikaa, kun lomamme kesäkuussa alkaa. Yritetään saada sille sitten vähän noita näyttelykuvioitakin ’päähän’. Se kun on varsin vauhdikas tyttönen eikä paikallaan seisominen saatika kauniisti hihnassa kulkeminen ole todellakaan niitä mieleisimpiä juttuja. Ja saa sitten samalla peuhata kyllästymiseen asti kaltaistensa elikäs muiden podengojen kanssa.

Podengojen agilityleirillä

Vietin viikonloppuna 'laatuaikaa' Ricon kanssa, kun olimme kahdestaan podengojen agilityleirillä Mikkelissä. Ricohan ei ole juurikaan ollut reissussa yksin ilman ketään muuta koiralaumamme jäsentä, joten tilanne oli sille hieman uusi, mutta ihan kympin arvoisesti Rico reissussa käyttäytyi.

Lauantaina leirillä ohjaaja Essi kertoi ensin hieman teoriaa ja sitten oli harjoittelua oman koiran kanssa. Koska olemme Ricon kanssa aivan noviiseja agilityn suhteen, olimme mukana yhdessä kolmesta alkeisryhmästä. Jokainen ryhmä harjoitteli kumpanakin päivänä vuorotellen 1,5 tunnin ajan ja se oli riittävä aika ensikertalaisille.

Rico yllätti kyllä minut tosi positiivisella tavalla ollen reipas ja utelias esteiden suhteen eikä karannut muiden koirien luokse (vaikka ryhmämme viidestä koirasta 4 oli nuoria uroksia) tai ihmisten luokse vaan piti kontaktia kanssani omalla vuorollamme.

Koska tämä agilityleiri oli meille näin positiivinen kokemus, jatkan Ricon kanssa lajin parissa paikallisessa agilityseurassamme, jossa aloitamme eskari-agilityn parin viikon kuluttua.

Näyttelyssä jälleen...

Tänään oli vuorossa naapuripitäjämme Kiuruveden ryhmänäyttely. Podengot siellä arvosteli Pekka Teini. Näyttelyyn oli ilmoittautunut kaksi pientä kk podengoa, joista toinen oli junioriluokan uros ja toinen meidän Rico, jonka Pete esitti kehässä.
Pekka Teini arvosteli Ricon 1,5 vuotta sitten Oulun kv-näyttelyssä ja tykkäsi jo silloin Ricosta kovasti, mutta pisti Gizmo-iskän vielä silloin voittamaan nuoren 'nappulan'. Halusimme nyt hänen arvostelevan Ricon uudestaan, koska mielestämme Ricon runko on kehittynyt viimeisen vuoden aikana varsin paljon ja samaa mieltä oli tuomarikin. Arvostelu on varsin hieno (löytyy kotisivuiltamme). Tuomari tykkäsi etenkin Ricon rungon mittasuhteista. Arvostelu alkaakin sanoilla: 'Ihannemittasuhteilla varustettu...'.
Junioriluokan uros sai tuloksen eh-1.

Itse olin ko. näyttelyssä pitkästä aikaa kehäsihteerin hommissa ja ihan mielenkiintoista oli. Työskentelin Markku Kipinän kehässä ja hän arvosteli kuusi terrierirotua. Kyseinen tuomari on varsin 'tiukka', mutta perustelee päätöksensä koiran esittäjälle ja siitä he kyllä olivat varsin mielissään. Näin menetellessä ei jää kenellekään mitään 'hampaankoloon' vaan jokainen tietää, mikä omassa koirassa oli tuomarin mielestä huonoa ja hyvää ja miksi toinen oli sitä parempi.

Ricon Weppi sisko puolestaan on loistanut mätsäreissä. Huhtikuun alussa pidetyssä mätsärissä Weppi oli BIS-1 ja tänään BIS-3. Ko. mätsäreissä on ollut reilut 100 koiraa kilpailemassa, joten ihan helpolla voitto ei ole tullut. Onnea kovasti Jennille ja Wepille upeista voitoista ! Wepillä varmaan alkaa olla jo vuoden ruuat hankittu mätsäripalkintojen muodossa ;-)

Näyttelymatkalla Norjassa

Matkakokoonpanomme Tuija & Rico ja Menni + Hansu & basenjit Tuuli ja Maisa suuntasi perjantai-iltana kohti Torniota, josta hyppäsimme 'koirabussin' kyytiin suuntana pohjois-Norjassa sijaitseva Harstad, jossa oli viikonloppuna KV-näyttely.
Menomatka sujui hyvin. Ajoimme koko yön ja perillä näyttelypaikalla olimme klo 8 aikoihin. Lauantaina kehässä ollut porukka jäi näyttelyyn ja me muut suuntasimme hotellille. Parin tunnin odottelun jälkeen saimme jo huoneet käyttöömme. Odotusajan vietimme kävellen koirien kanssa kauniissa auringonpaisteessa. Harstadissa oli satanut lunta edellisenä yönä ja kaikkialla oli valkoista ;-)



Hotellimme oli aivan Harstadin satamassa ja huoneestamme oli suora näkymä sinne, joten hienot maisemat olivat aivan silmiemme alla.
Lauantai meni toipuessa bussissa vietetystä yöstä ja hyvin nukutun hotelliyön jälkeen olimme sunnuntai-aamuna hereillä jo kuuden aikaan, bussi lähti näyttelypaikalle klo 8.00. Sitten olikin vuorossa odottelua. Basenjit arvosteltiin puolen päivän maissa ja hienostihan siellä meni: Tuuli VSP kera sertin ja cacibin eli tittelirivi kasvoi täten seuraavasti: N & POHJ MVA. Maisan tulos PN3. Onnea !
Podengot arvosteltiin samaisessa kehässä viimeisenä rotuna ja jouduimme siten jännittämään vielä pari tuntia. Rico meni ekana kehään. Tuomari Göran Bodegård tykkäsi Ricosta kovasti ja niinpä tulin pois kehästä tuoreen Norjan muotovalion kanssa. Menniin tuomari ei ihastunut vaan etujalkojen asennon ja etuliikkeiden johdosta tulos 1/1. Sen jälkeen kävin vielä Ricon kanssa pokkaamassa ROP:n.
Sitten vaan odottelimme ryhmäkehien alkamista ja sen jälkeen alkavaa kotimatkaa.



Jo aamulla näyttelypaikalle mennessämme tuuli kovasti, suorastaan myrskyisästi ja päivän aikana saimme näyttelypaikalla kuulla varsin epämiellyttäviä uutisia: Harstadiin lähellä oleva pitkä silta on suljettu kovan tuulen takia. Tuulta 35 m/s ja sillan yli saa mennä vain, jos tuuli on alle 12 m/s. Eikä tässä vielä kaikki. Saimme kuulla myös, että Norjan ja Ruotsin välisellä rajalla on puomi alhaalla ainakin kahdessa kohti, kun tie on lumisateen ja tuulen takia niin huonossa kunnossa.
Saimme pitkin iltapäivää viestejä jo kotimatkalle lähteneiltä eikä ne viestit olleet lainkaan miellyttäviä. Kuopiolaiset tuttavamme olivat odottaneet ekalla puomilla 3,5 tuntia jne. Jännityksellä odotimme, miten meidän kotimatkan käy...

Mutta ennen sitä oli ryhmäkehät ja tokihan minä Ricon kanssa siellä kävin pyörähtämässä vaikkei meidän läsnäolo arvostellutta tuomaria (Gunnel Holm) juurikaan kiinnostanut. Mutta näinhän se usein podengojen kanssa on, joten ei tämä mitenkään uutta ollut.

Sitten vaan roudaamaan häkit ja koirat bussille, jossa pidimme palaveria kotimatkasta. Päädyimme lähtemään matkaan heti, koska silta oli auki. Pyrkimyksenämme oli päästä ainakin sen yli ja pysähtyä syömään vasta sen jälkeen. Ja näin teimmekin. Nopean lounaan jälkeen taas tien päälle ja kohti Norja-Ruotsi rajaa. Aivan sinne asti emme kuitenkaan päässeet vaan liikenne oli suljettu puomilla jo sitä ennen. Jonoa oli parinkymmenen auton verran. Odottelimme siinä 1 tunnin ja 40 minuutin verran ja sitten pääsimme jatkamaan matkaa. Tiehen oli aurattu vain yksi kaista ja siksi autojonot vuorottelivat kummastakin suunnasta ja tästä johtui tuo odotus puomilla.
Riemuitsimme myös edellämme ajavien viesteistä, kun sieltä kuului, että rajapuomi on avattu ja siitä pääsee läpi. Riemumme oli vaan liian aikainen, sillä emme päässeet edes rajalle asti, kun oli taas edessä puomi ja odotus. Tuo odotus oli sitten 2 tuntia ja taas sama juttu eli vain yksi kaista auki. Lunta oli kyllä paikoin varsin runsaasti ja hyvä kun bussi mahtui kulkemaan auratussa kohdassa. Mutta tuon jälkeen helpotti, raja oli auki ja matkamme jatkui taas yötä myöten kohti Torniota, jossa olimme aamulla kahdeksan maissa.
Siellä purkauduimme pois bussista ja lastasimme tavarat ja koirat Hansun autoon, joka oli seissyt matkamme ajan Torniossa. Nopsaan syömään, koirien ulkoilutus ja sitten alkoi matkan viimeinen etappi. Kotona olin puolen päivän aikaan.

Täytyy kyllä sanoa, että olihan reissu. Olotila on kuin olisi krapulassa, kun on jäänyt kaksi yötä nukkumatta. Mutta eiköhän se tästä vielä iloksi muutu. Ja hyvillä mielinhän minä reissusta palasin kera tuoreen Norjan muotovalion ;-)

Pikavisiitillä Portugalissa

Vietin viime viikonlopun pikavisiitillä Portugalissa, jonne saavuin myöhään torstai-iltana ja takaisin Suomeen lähdin sieltä varhain sunnuntai-aamuna. Vaikka visiitti oli varsin lyhyt, oli se silti erittäin antoisa. Sain nimittäin majoittua reissun ajan podengokasvattaja Carla Molinarin (kennel do Vale Negro) luona. Hän on kasvattanut koiria 45 vuotta ja podengojakin jo noin 20 vuoden ajan. Nykyään hän kasvattaa vain pieniä lk ja kk podengoja sekä transmontanon mastiffeja. Carla on Portugalin kennelliiton puheenjohtaja ja arvostettu kaikkien rotujen ulkomuototuomari.
Suomen ensimmäiset pieni lk podengot ovat Carlan kasvatteja.

Olin erittäin tyytyväinen näkemääni eli Carlan podengoihin. Niillä on sellaisia ominaisuuksia, joita itsekin toivon podengoilla olevan:
- reipas ja avoin luonne
- karkea ja vahva turkin laatu
- vahva luusto
- hyvä koko (säkäkorkeus 25-28 cm sekä uroksilla että nartuilla)
- terve ruumiinrakenne jne.

Vaikka olen harrastanut podengoja lähes 10 vuotta, niin kyllä Carlan kaltaiselta kokeneelta podengokasvattajalta silti kuulin jälleen jotain uutta podengoista sekä sain vahvistusta nykyiseen tietämykseeni.

Suomessa on moni harrastaja ja kasvattaja huolestunut podengojen terveystilanteesta ja etenkin legg-perthesistä. Sain Carlalta sellaista infoa, että legg-perthesiä on myös Portugalissa, mutta ko. sairautta ei siellä ’tunnisteta’. Eläinlääkinta kun on siellä varsin alkeellista verrattuna Suomeen. Podengojen yleisin omistaja ja kasvattaja Portugalissa on edelleen metsästäjä ja niin kuuluu ollakin, koska podengo on metsästyskoira. Metsästäjälle koiran tärkein ominaisuus on metsästysvietti eikä siinä haittaa, jos koira ontuu tms., pääasia on, että se metsästää. Näin ollen ontumiseen, mikä on esim. legg-perthesin oire, ei kiinnitetä huomiota.
Virallisiin terveystutkimuksiin Carla suhtautuu positiivisesti, mutta huomautti ettei niiden teettäminen Portugalissa ole yleistä, ehkäpä ei edes mahdollista.
Carla painotti sitä, että podengo on alkukantainen metsästyskoirarotu ja sellaisena sen pitäisi pysyäkin. Pikkupodengosta ei saa tehdä toy dog:ia, jota kannetaan sylissä ja pidetään kuin kääpiökoiraa. Sellainen ei sovi podengolle ja jos podengosta yritetään tehdä kääpiökoira/seurakoira, niin se tietää vain ongelmia. Sellainen kun ei sovi metsästyskoiran luonteelle ja seurauksena voi olla esim. aggressiivisuutta.

Keskustelin Carlan kanssa monesta muustakin podengoihin liittyvästä asiasta, mutta en ala niitä kaikkia tänne kirjaamaan. Matkani päätarkoitus oli kolmen pienen podengopennun noutaminen Carlalta ja niin tapahtuikin ja saavuin sunnuntaina iltapäivällä Helsinki/Vantaa lentokentälle kahden pienen kark.karvaisen podengotyttösen ja yhden pienen sileäkarvaisen podengopojan kanssa. Kaikki pennut olivat n. 10 viikon ikäisiä ja matkustivat kanssani matkustamossa todella nätisti kaikki yhdessä kassissa. Lentokentällä luovutin toisen pienistä karkeista nartuista Henriettelle, jonka kanssa pentu jatkoi matkaansa lentäen Tukholmaan ja sieltä edelleen tulevaan kotiinsa Henrietten luokse (www.liljeborgs.se). Pieni lk uros puolestaan lähti Vaasaan. Minun mukaani jäi pieni kk narttu Bem Haja do Vale Negro, joka meni asumaan Peten siskon kotiin Pajujärvelle. Omistamme ’Tiuhtin’ yhdessä Peten siskon kanssa ja kaikki Tiuhtin jälkeläiset tulevat aikanaan olemaan Irezumi –podengoja.
Tässäpä tänään otettu kuva Tiuhtista, joka ainakin tässä vaiheessa täyttää kaikki odotuksemme sekä luonteensa että ulkonäön puolesta.