Päivitystä vanhusten tilanteeseen

Käytin eilen Jarran ja Gizmon Animagissa ell Outi Niemelän vastaanotolla. Kontrollikäynnillä röntgenkuvattiin molempien keuhkot + sydämet ja kuunneltiin ne molemmilta myös.

Gizmon sydän on laajentunut järkyttävän isoksi ja täyttää nyt melkein koko rintakehän. Esim. ruokatorvi on vaihtanut asentoaan sydämen tieltä ja sydän puskee jo palleoidenkin väliin. Nestettä oli keuhkoissa vain vähän. Kuuntelussa kävi ilmi, että Gizmon sydän ei lyö enää tasaisesti vaan silloin tällöin on rytmihäiriöitä. Se oli uusi löydös eikä tietenkään mikään hyvä sellainen. 

Lääkitys pidetään ennallaan ja nesteenpoistolääkitystä nostetaan hetkellisesti, mikäli yskä pahenee (= nestettä kertyy lisää keuhkoihin). Gizmon vointi on terveystilanteeseen nähden hyvä, joten sitä lopullista päätöstä ei tarvitse ihan vielä harkita vaan näillä mennään niin kauan kunnes jotain akuuttia tai romahdus terveyteen tulee. 

Tällainen sydänsairaus ei aiheuta eläinlääkärin kertoman mukaan kipuja ja se on lohduttava tieto. Sydänlääkitys on toiminut erinomaisesti n. 5 kk:n ajan, minkä Gizmon jatkoaika on jo kestänyt. Ja eiköhän Gizmo vielä 10 v. synttäripäivänsä (2.10.13) meidän seuranamme täällä vietä.

Jarran keuhkosta kesäkuussa löytynyt varjostuma on siellä edelleen ja on hieman laajentunut ja muuttanut muotoaan. Kyseessä on todennäköisesti kasvain. Mitään neulanäytettä tms. emme halua enää Jarralta ottaa. Vain sillä tavalla kun varjostuman todellinen ’sisältö’ selviäisi. Se ei ole tarpeellista enää Jarran iässä (14v).

Jarralla on myös pieniä nisäkasvaimia parin nisän ympärillä, mutta niillä ei ole eläinlääkärin mukaan yhteyttä keuhkon varjostumaan. Jarra ei tarvitse lääkitystä eikä sillä ole kipuja ainakaan vielä. Innostuessaan Jarra yskii, mutta muuten on se sama Jarra-mamma kuin yleensäkin. Välillä juoksee ’katkarapuna’ kun innostuu ja komentaa nuorempia kun ne riehuvat, mutta suurin osa ajasta menee päiväunten parissa. 

Näillä mennään eikä sureta vielä tulevaa. Surun aika tulee sitten joskus…

Vanhusten tilanne

kuva: Eero Palo-oja

Ajattelin kirjoittaa vähän noiden viereisessä kuvassa näkyvien vanhustemme, Gizmon ja Jarran tilanteesta.

Kesä meni hyvin molempien osalta. Olivat yhtä reissua lukuunottamatta mukana kaikilla näyttelyreissuillamme.

Gizmon sydämen tilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia sitten kevään. Keuhkoihin kehittyy nestettä ja välillä joudumme poistamaan sitä isommilla nesteenpoistolääkkeen annoksilla. Myös kaksi sydänlääkettä on nostettu jo isommille annoksille. Pääosin Gizmo on voinut hyvin. Välillä yskii kovasti etenkin aamuisin ja joskus iltaisin on väsyneempi, mutta toisaalta päivystää tonttiamme ulkona aivan normimeiningillä ;-) Ja innostuupa pappa välillä leikkimään Rhondan kanssa.

Jarra kävi rutiinitarkastuksessa eläinlääkärillä heinäkuun puolivälissä. Sekin kun oli yskinyt Gizmon tapaan ja arvelimme, josko senkin sydän alkaa näyttää ikääntymisen merkkejä. No siitä ei kuitenkaan Jarran yskän suhteen ollut kyse. Jarran sydämessä ei ole vikaa, mutta sen toisessa keuhkossa kun on n. 5 cm halkaisijaltaan oleva varjostuma, jonka ell arveli olevan joko paise tai kasvain. Jarralle määrättiin pitkä antibioottikuuri, jonka toivottiin parantavan keuhkon, jos kyseessä on paise.
Kuuri on syöty, mutta yskiminen jatkuu eli ei hyvältä näytä :-( Molemmat vanhukset menevät niitä hoitavan ell Outi Niemelän vastaanotolle Animagiin 27.8. ja silloin kummankin keuhkot kuvataan jälleen.

Hieman suruisella mielellä elämämme jatkuu näiden vanhusten kera. Koskaan kun ei tiedä, mikä on se viimeinen päivä itse kullekin. Sitä kun ajattelee, että sairaat ja vanhat menevät ensin, mutta ainahan ei niin käy. Viime perjantaina sain puhelun äidiltäni, joka kertoi heidän itäsiperianlaikan löytyneen aamulla kuolleena koppinsa katolta. Siiri oli ollut vielä edellisenä iltana oma leikkisä itsensä ja niinpä sen kuolema tuli täytenä yllätyksenä etenkin kun ulospäin ei siinä näkynyt mitään. Siirin oli aika mennä ja nyt se on haudattu pentuna auton alle jääneen tyttönsä viereen.

Saurasta C.I.B.

Suuntasimme kesäkuun viimeisenä viikonloppuna asuntoautollamme Sauran ja Rhondan kanssa Ruotsin Jällivaaran kv-näyttelyyn. Ajoimme Jällivaaraan jo lauantaina ja olimme yötä näyttelyn lähellä sijainneella leirintäalueella.
Lauantaina sää oli lämmin ja aurinkoinen, mitä se ei sitten enää sunnuntaina ollut vaan silloin sää oli sateisen harmaa. Myös näyttelypaikka oli kurainen ja vetinen.

Näyttelyyn oli ilmoittautunut italialaissyntyisen, nykyään Norjassa asuvan Antonio di Lorenzon arvosteltavaksi kaksi pientä sileäkarvaista ja kolme pientä karkeakarvaista portugalinpodengoa. Sileäkarvaisista toinen, ROP:n voittanut narttu oli Suomesta ja kasvattajansa Melina Forssellin mukana ja esittämänä näyttelyssä. Toinen sileäkarvainen oli uros, joka oli ilmeisesti vaihtanut rotua karkeasta sileäksi, koskapa sen vanhemmat ja näyttelyssä mukana ollut siskonsa olivat karkeita. Pentujen isä oli Suomessa asuva portugalintuontikoira.

Karkeissa pikkupodengoissa Tromssan tapaan mukana oli vain narttuja, joista Rhonda junnuluokassa, ruotsalainen narttu avoimessa ja Saura valioluokassa.
Kun olin kehässä odottamassa Rhondan vuoroa, opasti tuomari kehäsihteeriä miten portuguese podengo pequeno cerdoso lausutaan. Kuulin hänen mainitsevan olleensa vast'ikään Portugalissa podengoja arvostelemassa.
Rhonda esiintyi tällä kertaa edukseen ja tuomari tykkäsi siitä kaikilta osin ja antoi laatuarvosteluksi erinomaisen sa:n kera. Ruotsalainen narttu oli mielestäni varsin kiva, mutta jostain syystä tuomari antoi sille erinomaisen ilman sa:ta. Saura oli Rhondan tapaan tuomarin mieleen ja sai erinomaisen sa:n kera. Jälleen paras narttu -kisassa olivat vastakkain äiti ja tytär, ja jälleen pidemmän korren vei äiti vaikka tämä tuomari ei sitä pitänyt mitenkään päivänselvänä.
Saura sai ROP:n myötä myös sertin ja cacibin ja sertin ansiosta tuli Ruotsin muotovalioksi ja mikä upeinta, tämä oli Sauran viimeinen cacib C.I.B.:iä eli kansainvälisen muotovalion arvoa varten :-)
Ryhmäkehän esiarvostelussa juteltiin Mellun ja Hansun kanssa koiriemme saavutuksista ja siinä kävi ilmi, että Saurasta tuli myös Pohjoismaiden muotovalio. Sen ansaitakseen täytyy olla vähintään kolmen pohjoismaan muotovalio ja Saurahan on nyt Suomen, Norjan ja Ruotsin muotovalio.

Kuvia ei näyttelystä valitettavasti sateen vuoksi ole. Kiitokset Mellulle ja Henkalle seurasta näyttelypaikalla.

Ja kun Jällivaarasta päästiin takaisin Suomen puolelle, käväisimme vain pikaisesti kotona ja jatkoimme matkaa etelä-Suomeen etsimään itsellemme parempaa asuntoautoa. Eipä sitä kaukaa tarvinnut hakeakaan, Lahdesta kun jo löytyi... 

Tulevana viikonloppuna on vuorossa kotinäyttelyt eli 2 x Oulu kv. Valitettavasti sinne ei ole ilmoittautunut muita kuin irezumilaisia ( la 2 kpl, su 3 kpl). Nämä pohjoisemman Suomen näyttelyt kun ei näytä kiinnostavan eteläisemmän Suomen pieniä kk podengoja.
Mutta kuten sanonta täällä menee: pohjoiseen on pidempi matka kuin etelään, niin me lähdetään sitten 20.7. Helsinkiin podengojen päänäyttelyyn. Eihän sinne ole matka eikä mikään ;-)

Matka Tromssan KV-näyttelyyn

Lähdimme pe 14.6. ajelemaan kotoa kohti pohjois-Norjaa, jossa päämääränämme oli Tromssan kansainvälinen koiranäyttely sunnuntaina 16.6.2013.
Asuntoautoomme oli pakattu tavaroiden lisäksi neljä podengoa. Näyttelyyn oli ilmoitettu kuitenkin vain nuorimmat eli Rhonda ja Saura. Vanhukset olivat mukana vain turisteina ja loikoilivat näyttelyn ajan autossa.

Perjantaina jaksoimme ajaa lähelle Kilpisjärveä. Siellä vietimme ensimmäisen yön. Hyttysiä oli ulkona aivan piisalle asti, joten siellä pystyi olemaan vain pakollisten koirien ulkoilutusten ajan.
Aamulla jatkoimme matkaa ja pysähdyimme Kilpisjärvellä tankkaamassa auton ettei tarvitse tankata kalliisti Norjan puolella. Suomen ja Norjan rajatulli oli pysäyttänyt edellämme menneen auton ja tullimies tutki sitä varsin tarkkaan ja pitkään. Meidän kohdalla hän vain kysyi, onko tullattavaa ja että onko koirilla EU-passit. Sitten saimme jatkaa matkaa. Heti rajan jälkeen alkoivat upeat vuoristomaisemat, joita riittikin koko Norjan maalla vierailumme ajan. Ei sitä voi näkemättä käsittää, miten huimia ne vuoret ja vuonot ovat.

Vietimme la-su yön vähän ennen Tromssaa sijaitsevalla leirintäalueella, joka oli aivan upealla paikalla vuonossa vuorien keskellä. Valitettavasti tuo paikka oli myös hyvin tuulinen ja kylmähkö, mutta hyttysistä ei ollut tietoakaan.

Aamulla lähdimme sitten näyttelypaikalle, joka sijaitsi Tromssan keskustaan vievän sillan eteläpuolella. Näyttelypaikka oli ahdas ja etenkin parkkipaikkoja oli aivan liian vähän. Me emme enää klo 10 aikoihin saaneet asuntoautoamme lähellekään näyttelypaikkaa vaan jouduimme viemään sen n. ½ kilometrin päähän. No kyllähän sen matkan kävellä jaksaa, mutta auton kauaksi jättäminen huoletti siksi, kun Gizmo ja Jarra jäivät sinne näyttelyn ajaksi. Iltapäivällä näyttelyn parkkiksella oli jo tilaa ja Eero haki automme lähemmäksi.

Näyttelyyn oli ilmoittautunut neljä pientä kk portugalinpodengoa ja kaikki ne olivat narttuja. Tuomariksi oli vaihtunut ruotsalainen Per Lundström, josta ei ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä.
Rhondan lisäksi junioriluokassa oli norjalainen, Portugalista tuotu Broa de Viamonte. Rhondaan verrattuna varsin kevytrakenteinen, mutta ihan kivan näköinen. Rhondalla oli tuttuun tapaan taas vauhtia ihan muille jakaa ja se liikkuikin kehässä lähinnä pomppien. Pöydällä se sentään malttoi seistä tuomarin tutkittavana. Rhondalle tuomari antoi laatuarvostelussa ’erinomainen’. Kilpakumppani esiintyi paljon rauhallisemmin. Sen seisoessa pöydällä tutkittavana, tuomari näytti käsillään jotain koiran etujaloista, jotka eivät kyllä minunkaan mielestäni olleet kovinkaan suorat. Tuomari antoi tälle toiselle junnunartulle ’erittäin hyvän’. Sitten menin Rhondan kanssa uudestaan kehään, tuomari pyysi vielä liikuttamaan Rhondaa ja antoi sen jälkeen Rhondalle sa:n, mikä merkitsi tässä tapauksessa pääsylippua paras narttu –kisaan.
Toinen norjalainen, Ruotsissa syntynyt narttu kilpaili avoimessa luokassa. Juttelin ennen kehää koiran omistajan kanssa ja hän sanoi sen olevan astutettu 4 viikkoa sitten suomalaisella uroksella ja sen vuoksi oli varsin ’pyöreässä’ kunnossa jo. Tämänkin koiran kohdalla tuomari käsillään etujalkoja. Koira sai laatuarvostelun erinomainen, mutta ei sa:ta.
Sitten oli vuorossa Saura, joka kilpaili valioluokassa. Vauhtia oli Saurallakin, mutta vain sopivasti. Eihän podengon tarvitse eikä kuulu olla mikään perästä vedettävä… Saurasta tuomari tykkäsi erinomaisen ja sa:n verran. Niinpä paras narttu ja samalla rotunsa paras –kisassa olivat vastakkain ekaa kertaa Rhonda ja Saura eli tytär ja äippä. No ei liene vaikeata tietää/arvata, että voitto meni ja kuuluikin mennä Sauralle.
Rhonda sai vara-sertin ja oli paras narttu 2, Saura sai sertin ja cacibin ja oli paras narttu ja rotunsa paras sekä tuli Norjan muotovalioksi.

Jäimme vielä ryhmäkehiin, jotka toimivat ko. näyttelyssä todella pitkäveteisesti. Ekana kun oli joka roturyhmän pennuille omat ryhmäkisat ja sitten BIS pentu-kisa. Sen jälkeen junior handler kisat kokonaisuudessaan ja vasta sen jälkeen alkoivat varsinaiset ryhmät. Siihen mennessä aikaa oli mennyt jo vajaat pari tuntia. Ja turhaahan se odottaminen jälleen kerran oli... Tuttaviemme alaskanmalamuutti sen sijaan sijoittui upeasti RYP-3:ksi.

Kotimatkalle starttasimme heti koirat syötettyämme ja ulkoilutettua ja itsemmekin tankkasimme. Keli ei ollut paluumatkalla paras mahdollinen, sillä vettä satoi kuuroittain pitkin matkaa.
Ajatuksena oli taas tankata auto Kilpisjärvellä, mutta se ei onnistunutkaan, kun automaatti ei ollut käytössä. Seuraavasta tankkauspaikasta ei ollut mitään tietoa. Niitä kun ei ole Lapissa kovinkaan tiheään. Polttoainetta meillä oli tuossa vaiheessa 10 litran varakanisteri mukaan lukien vain reilulle 100 km:lle. Onneksemme seuraava tankkauspaikka löytyi Karesuvannosta. Siinä vaiheessa tankki olikin jo aika tyhjä.
Ja koskapa kesäyöt ovat valoisia, ei meitä väsyttänyt ja jatkoimme matkaa aina Muonioon asti, jonne jäimme yöksi Torniojoen varressa olevalle p-paikalle. Aamulla matka jatkui Ruotsin rajaa pitkin kohti kotia.

Reissu oli ihan kiva ja tuloksekas. Seuraava ulkomaan näyttelymatka onkin tiedossa varsin pian, mutta siitä sitten oma kertomus aikanaan.

Kuvia reissusta löytyy kuva-albumista.

Jatkoajalla

Elämä antaa, elämä ottaa… 

Se antoi elämääni vajaat 10 vuotta sitten upean perheenjäsenen, joka tottelee nimeä Gizmo, hippi, piippi jne. Virallinen nimi on Faidros Honesto. Gizmo on ehdottomasti elämäni ’Once in lifetime’ koira.

Gizmo on kotioloissa mitä mahtavin koira, näyttelyissä kehän kuningas ja jalostuskoirana antanut paljon Suomen podengokannalle. Gizmon ruotsalaiselle kasvattajalle, Lenalle, olen suuresti kiitollinen, kun hän heti ensimmäisestä pienen karkeakarvaisen podengon pentueestaan raaski myydä yhden pennun tänne naapurimaahan.

Nyt Gizmo on siis vajaat 10 vuotta vanha ja alkaa olla valitettavasti jo elämänsä ehtoopuolella. Syynä ei suinkaan ole ikä, joka ei podengolle ole vielä korkea lainkaan vaan Gizmon sydän, joka kärsii vakavasta sydämen vajaatoiminnasta. Tämä sairaus tulee eläinten sydänsairauksiin erikoistuneen eläinlääkäri Outi Niemelän (Akuutti, Oulu) mukaan joka 10. koiralle rodusta riippumatta. Kyseessä ei siis ole perinnöllinen sairaus vaan iän mukanaan tuoma, aivan kuten esim. vanhuusiän kaihi.

Gizmolla todettiin ensimmäiset sivuäänet sydämessä syksyllä 2011. Sitä on tarkkailtu sydänultraamalla ½ vuoden välein. Tilanne ei pahentunut alussa juurikaan eikä lääkitystä tarvittu. Tämän vuoden huhtikuun loppupuolella Gizmo rupesi yskimään öisin ja se paheni aika nopeasti satunnaisista yskähtelyistä pidempi kestoiseen yskimiseen. Niinpä kävimme Akuutissa ja siellä otetuista keuhkokuvista kävi ilmi, että keuhkoihin on kehittynyt runsaasti nestettä. Saimme Gizmolle sydänlääkkeen ja nesteenpoistolääkkeen.

Tilanne ei helpottanut ja viikon päästä menimmekin uudestaan vastaanotolle ja uusiin keuhkokuviin. Nestettä oli tullut jo niin paljon, että sitä oli keuhkoissa jo enemmän kuin ilmaa. Myös itse keuhkojen tilavuus oli pienentynyt, koska sydän on laajentunut. Tuli pari lääkettä lisää ja nesteenpoistolääkitystä lisättiin. Ne tehosivat ja Gizmo lopetti yskimisen ja piristyi ihan silmissä. Siitä voikin sanoa ettei päällisin puolin uskoisi, mikä sen sydämen ja keuhkojen tilanne on. Niin reipas ja pirteä se suurimman osan ajasta on.

Nyt lääkitystä on ollut kuukauden ajan ja keuhkoista on saatu neste pois. Sen sijaan sydänultra näytti varsin karun totuuden: vasen kammio on laajentunut huomattavasti ja läppä ’fuskaa’ koko ajan reippaasti. 

Tätä sairautta ei voi parantaa eikä sen etenemiseen voi vaikuttaa. Ainoa mitä voidaan tehdä, on hoitaa oireita. Niihin Gizmon elimistö on onneksi vastannut erittäin hyvin jo pienillä lääkeannoksilla. Näin jatkamme toistaiseksi ja vietämme Gizmon kanssa laatuaikaa nämä sen viimeiset kuukaudet. Vuosista kun ei voi varmaankaan enää puhua :-(